Carmena 60-vuotta

Toivo on mahdollisuus nähdä valoa huolimatta ympäröivästä pimeydestä. Siinäpä kiteytettynä vaikkapa romanialaisen ruohonjuuritason eläinsuojelijan työ ja olkoonpa Carmena esimerkkinä sellaisesta.

Tämä kenties kymmenien tuhansien hylättyjen ja kaltoin kohdeltujen koirien ja kissojen hengen pelastanut sankaritar ansaitsisi 20 vuoden uurastuksen jälkeen jo hengähdystauon. Sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä, mutta sen sijaan hänen 60-vuotissyntymäpäivänsä oli kesäkuun lopulla. Sen ystävämme vietti tietenkin PARin tarhalla sekä sen vieressä olevalla kaupungin tarhalla noin 1500 karvakaverinsa seurassa. Toki Carmenan jo iäkkäät vanhemmat sekä sisarukset ja tietenkin tytär Patricia sekä hänen tyttärensä Sophia olisivat halunneet juhlistaa päivää Carmenan kanssa.

Me Carmenan suomalaiset ystävät keräsimme tälle upealle arjen sankarittarellemme huikeat 2.013 euron lahjan, jolla Carmena voi tehdä mitä haluaa. Onhan hänelläkin henkilökohtaisia kuluja, joihin tulot eivät tahdo riittää ja varsinkaan, kun Carmena ei nauti palkkaa tekemästään eläinsuojelutyöstä.

Toivomme sydämistämme, että tulevat vuodet toisivat helpotuksen ystävämme elämään.

 Carmena tarhalla 3.jpg

Lähettänyt

Jaa: